Selkie Green Caren tarina

Selkie Green Caren tarina käynnistyi jo 1800-luvun puolivälissä, jolloin Pohjois-Karjalan upeassa vaaramaisemassa sijaitsevan sukutilan nykyinen päärakennus ja maatilan aitat sekä karjatilat rakennettiin. Monien sukupolvien ja vaiheiden kautta tila ajautui isälleni, joka lopetti maatalouden pidon 1970-luvun alussa. Maatilan huonokuntoiset rakennukset ja pihapiiri siirtyi minulle v. 2005, jonka jälkeen alkoi pääosin oman perheen voimin tehty 15 vuoden suuri remonttiurakka.

Heti alusta lähtien unelmoimme elävämme ja asuvamme joskus täällä eläinten kanssa. Vuosien varrella tunne vahvistui ja puolisoni eläköitymisen jälkeen v. 2019 kaikki tapahtuikin sitten nopeasti. Tyttäreni Ilona ja minä työskentelimme valtakunnallisessa nuorisokeskuksessa useita vuosia ennen muuttoa. Ilona eläintenhoitajana ja Green Care-ohjaajana, ja minä monipuolisesti erilaisissa leirikoulu-, perhe- ja aikuistoiminnan ohjaus- ja kehittämistehtävissä. Viimeiset kolme vuotta sain käynnistää eläin- ja luontoavusteisen Green Care-toiminnan, josta tuli suuri intohimoni. Vastasin myös ikääntyville suunnatusta päiväkuntoutuksesta ja kuntoutuskursseista.

Olemme nyt oman uuden polkumme alkumetreillä intoa puhkuen. Koemme samalla myös suurta kunnioitusta päästessämme jatkamaan maatilan pitkää historiaa omalla työllämme.

Annariitta ja Ilona
sekä nelijalkaiset ystävämme